Todellisuus on tarua ihmeellisempää

Saksalaisen toimittaja Sabine Adlerin kirjaa Ich sollte als Schwarze Witwe sterben ( suomeksi: Minun piti kuoleman mustana leskenä)  voisi pitää julmana aikuisten "satuna", jollei se perustuisi tositapahtumiin. Tiettävästi kirja ei ole vielä ilmestynyt suomeksi. Ainakaan en löytänyt sitä netistä. Itse luin sen italialaisen käännöksen. Kirja on todella rankkaa luettavaa. Nenäliinapakkaus kannattaa pitää käden ulottuvilla.

Tositarina kuvaa tsetsenialaisen perheen karua todellisuutta sodan keskellä.  Keskushenkilönä on Raissa nuorin perheen kymmenestä lapsesta.  Hänen oikeaa nimeään ei kerrota turvallisuussyistä. Ja hän joutuu todellisuudessakin, kuten kertomuksen loppuvaiheessa todetaankin, muuttamaan nimensä.

Sodan kauhujen keskellä jo ennestään kovia kokeneen perheen elämä muuttui loputtomaksi tragediaksi sen jälkeen, kun Fatima, vanhin perheen tyttäristä kuoli Grosnyssa venäläisten pommittaessa sairaalaa, jossa nuori iloinen ja hyväntahtoinen perheen vanhin tytär työskenteli sairaanhoitajana. Kirjan keskushenkilö, Raissa oli silloin  yksitoistavuotias. 

Perheen pojista toiseksi vanhin Achmed reagoi voimakkaimmin Fatiman kuolemaan. Hän oli silloin vasta 14-vuotias. Siitä päivästä lähtien poika ei ollut enää mennyt kouluun.  Nuoremman Aslan-veljensä kanssa hän oli lähtenyt vuorille ja liittynyt sissisotaa käyviin joukkoihin.

Perheen isä työskenteli Kazakstanissa, mutta rahat eivät riittäneet perheen ylläpitoon. Isän poissaollessa sodan ja sisaren kuoleman raaistama Achmed otti komennon käsiinsä, eikä yksikään perheen naisista uskaltanut häntä vastustaa, eikä liioin veljeään varjona seurannut Aslan.

Yhtenä rahanhankintakeinona veljeksillä olivat venäläiset panttivangit, joita pidettiin perheen kellarissa. Raissa oli yrittänyt kerran puuttua asiaan, kun veljet olivat ottaneet panttivangiksi hyvin nuoren pojan, jota olivat ensin pahoinpidelleet. Veli oli lyönyt sisartaan, minkä jälkeen  tyttö oli salaa yrittänyt olla ystävällinen kaapatuille.

Myös Raissan sisaret Medina ja Hejda liittyvät sisseihin ns. Mustina leskinä. Medina olikin todellisuudessa leski,  joka kaiken lisäksi odotti lasta. Kirjassa kuvataan värikkäästi tsetsenialaisia häämenoja,  jotka poikkeavat merkittävästi länsimaisista traditioista.

Nuoren parin onni loppui lyhyeen,  mutta perillinen oli tulossa.  Hääjuhlinnan keskeytti  julmasti tieto Medinan vastavihityn miehen,  Malikin lapsuuden ystävän Magomedin kuolemasta. Tämä oli taistellut Venäjän ja Tsetsenian välisessä ensimmäisessä sodassa  ja oli ollut entisen presidentin läheinen avustaja.

Välittömästi lähti liikkeelle rahankeräys vainajan ruumiin saamiseksi kotiin, ja sen jälkeen oli vuorossa kosto. Oli kyse pyhästä sodasta,  jihadista,  ja Malikille lankesi koston toteuttaminen, vaikka se saattoi merkitä, että hän itsekin kuolisi. Ja niin siinä kävikin. Kosto kostosta. Kaiken kukkuraksi Medina oli joutunut näkemään, miten hänen vastavihitty miehensä poltettiin elävältä.

Medina ei toipunut surusta, ja niin oli Achmed-veljen helppo suostutella hänet liittymään niin kutsuttuihin "Mustiin leskiin".  Sissisotaa käyvistä naisista suurimmalla osalla oli joku: aviomies tai veli, tai joku muu lähisukulainen, jonka venäläiset olivat tappaneet.  Todennäköisesti surun murtama Medina ei täysin ymmärtänyt, mitä tuo askel merkitsisi todellisuudessa, mutta veli ei antanut hänelle miettimisaikaa.  Kaiken kukkuraksi Medinaan kovasti kiintynyt Hejdakin halusi seurata sisartaan,  mikä Achmedille sopi erinomaisesti. Kun Raissa kuuli sisart

Useimmat muistanevat varmaan tuon henkeä salpaavan tapahtuman joitakin vuosia sitten,  kun tsetsenit valtasivat moskovalaisen teatterin. Siellä oli mukana myös joukko Mustia leskiä,  joilla oli vyöllään  räjähdysaineita.

Heidän joukossaan olivat myös  tämän kirjan Medina,  joka oli raskaana,  ja Hejda, joka lopulta vasta teatterin valtauksen pitkittyessä tajusi karun todellisuuden: etteivät he siitä elävinä selviäisi. Hejda oli luullut, että hän itse saisi päättää, milloin hänen vyötäröllään oleva pommi räjäytettäisiin.  Kävi myös ilmi, että miehille oli jopa luvattu rahaa, jotta he suostuttelisivat tyttärensä tai siskonsa mukaan komennukselle.  Lisäksi tytöille oli valehdeltu, että he palaisivat kotiin ehjin nahoin.

Tuntuu oudolta ajatella, että lasta odottavalle Medinalle ei mikään enää merkinnyt mitään.  Sikäläisen kulttuurin mukaan hän oli kuitenkin menettänyt kaiken  miehensä mukana. Kuka tsetseniläinen mies huolisi vaimokseen leskeä ja vaivoikseen tämän lasta?  Naimattomaksihan siellä jäävät yleensä myös  raiskauksen kohteeksi joutuneet naiset.

Suru oli suuri perheessä, jonka kaikki tyttäret Raissaa lukuunottamatta olivat kuolleet. He olivat nähneet kaiken suorana lähetyksenä televisiossa. Jonkin ajan kuluttua Raissa joutui mustilla naamioilla kasvonsa peittäneiden miesten kuulusteltavaksi useiksi päiviksi. Hän pääsi kuitenkin vapaaksi, kun kuulustelijat eivät olleet saaneet hänestä mitään irti.

Achmed-veljeä sisarten kuolema ei näyttänyt liiemmälti liikuttavan, sillä hän pyysi pian Raissaa liittymään uuteen Mustien leskien iskuryhmään. Onneksi tämä ei suostunut. Myöhemmin venäläiset pidättivät hänet uudelleen.  Tai oikeammin hän joutui kasarmille niin sanotusti suojelun kohteena.

Tosiasiassa Raissa olikin siellä suojassa veljiltään, mutta mieluummin hän olisi ollut ulkona vapaana. Mutta pian hän tajusi, ettei hänellä ei ollut paikkaa minne mennä, kun kasarmilla vieraillut äitikään ei enää halunnut häntä kotiin. Syynä oli se, että  hän oli pelannut jalkapalloa venäläisten sotilaiden kanssa. Ei auttanut, vaikka tytär selitti,  ettei kukaan ollut koskenut sormellakaan häneen

.

Itkettyään aikansa hylätyksi tulemista Raissa  muisti vanhimman veljensä Ramsamin, joka asui ja työskenteli öljy-yhtiön palveluksessa Ussinskissa, Komin tasavallassa ja oli naimisissa komilaisen Lisan kanssa. Siellä hän olisi suojassa nuoremmilta veljiltään. Hän puhui asiasta kasarmin päällikölle  Shabalkinille,  ja jonkin ajan kuluttua hänelle tarjottiinkin vapautta, jos hän suostuisi tv-haastatteluun.  Hänen ei edes tarvitsisi vastata kaikkiin kysymyksiin. Shabalkin vastaisi hänen puolestaan.

Joitakin viikkoja myöhemmin Shabalkin kertoikin hänelle, että Ramsam-veli Ussinskissa odotti häntä Lisa-vaimonsa kanssa.Perillä Raissa joutuisi muuttamaan nimeäänkin,  jotta hänen veljensä eivät voisi häntä jäljittää. Siellä hänelle alkaisi uusi elämä Seda Umarova-nimisenä.  (RVC)

                                                                  ooooo

PS. Mitä me tiedämme Tsetseniasta?  Itse totesin tietäneeni siitä äärimmäisen vähän. Kirjan lukeminen avasi silmäni tuon pienen valtion suhteen. Pienelläkin kansalla on oikeus puolustautua.  Ja kun mahdollisuudet ovat pienet,  mutta sisu ei anna periksi, kaikki keinot otetaan käyttöön. Kyseenalaisetkin.

Sodalla on tunnetusti aina raaistava vaikutus, mutta missä kulkee se raja. Sotasyyllisyysoikeuteen joutuvat aina hävinneen kansan edustajat,  vaikka rikoksia ihmiskuntaa vastaan on tehty molemmilla puolilla. Ja useimmiten se on se osapuoli, joka ei ole aloittanut sotaa.

Nämä ovat kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastauksia. Yksi on kuitenkin varmaa.  Koston kierre ei koskaan ole parantanut tilannetta. Ei sodan eikä rauhankaan aikana.