Mokaksi muuttunut kepponen

Kuten otsikosta näkyy, ei kyseessä ollut aprillipila.  Itseasiassa en edes muista mihin aikaan vuodesta tämä tapahtui. Jossain aiemmassa jutussani olen kertonut käyneeni Tyttönormaalilyseota, jossa olivat melkein järjestään joka tunti luokan  takapenkillä istumassa auskultantteja.

Siihen tottui niin, ettei heihin enää kiinnittänyt mitään huomiota. Eri asia oli kun vuorossa oli virkatunti, ja opettajakokelasi oli yksin katederin luona.  Kerran saimme etukäteen tietää, että virkatuntia pitämään oli tulossa uskonnonopettajamme poika, seitsemän laudaturia aikoinaan kirjoittanut nuorukainen, ja jo se oli sinänsä tapaus, että saatiin luokan eteen nuori mies.

Ja niinpä luokassa joku keksi kaikkien mielestä oivan kepposen, jolla "ilahdutettaisiin" kyseistä auskultanttia. Luokan edessä olevalla opettajan pulpetilla oli luokan istumisjärjestys, jonka kimppuun me hyvissä ajoin kävimme. Jokainen meistä kirjoitti oman nimilappunsa kääntöpuolelle jonkin tuulesta temmatun nimen. Itse olin muistaakseni Lempi Pikkarainen.

Tuon tehtyämme jäimme odottelemaan, mitä tuleman piti. Ja tulihan se. Nuori, hiukan hämmentyneen oloinen mies aloitti virkatuntinsa.  Kun kaikki huomio oli kiintynyt tuohon kepposeen, en muista enää edes, minkä aineen tunti se oli.  Oli miten oli,  nuori mies alkoi ladella istumisjärjestyksestä tekaistuja nimiä, ja jokaisen nimen kohdalla luokka räjähti nauramaan. 

Ei siinä seitsemän laudaturin ylioppilaalla ollut vaikeuksia tajuta, että jotakin oli selvästi pielessä,  ja pian hän hoksasikin, että nimilappujen kääntöpuolella olivat kuin olivatkin meidän oikeat nimet.

Koko kepponen oli siis mennyt täydellisesti mönkään. Todellinen moka. Noloina ja häpeissämme me sitten suuntasimme lopputunnin ajan  katseemme alas, lähinnä lattiaan päin,  ja auskultantti jatkoi opetustaan hämmentyneessä ilmapiirissä.