Matkakuume 

Yleensä minulla alkaa matkakuume vasta edellisenä päivänä tai korkeintaan kolme päivää ennen, mutta nyt se rupesi jo tuntumaan jo pari päivää sitten, kun lähtöpäivään oli vielä viikko aikaa. Ai, että minnekä olen menossa.  No, mihinkäs muualle kuin  Suomeen. Tai no, voisihan sitä pistäytyä myös Saksassa nuorempaa tytärtä tapaamassa. Ei olla nähtykään sitten kuin viimeksi. Vuosi sitten. Puhelimessa on kyllä lörpötelty niitä ja näitä. Sama on toistunut Suomessa asuvan tyttären kanssa. Aikuisiahan he jo ovat, toisen poika jo naimisiinkin kerkis.
      Ai, että mikäkö se nyt niin hurjasti matkakuumetta aiheuttaa. No, se kun tämä ei ole niitä tavallisia jokavuotisia matkojamme, jolloin vain ollaan ja rentoudutaan. Yhdestätoista päivästä kaksi menee matkaan,  yksi monikulttuurisia avioliittoja koskevaan seminaariin,  kaksi päivää menee ulkosuomalaisparlamentin (USP) istuntoon,  ja avajaisjumalanpalvelukseen ja aluekokoukseen puoli päivää.
      Sitten on vielä pari lyhyttä palaveria Suomi-Seurassa ja kustantajan luona.  Ja lisäksi pitäisi tavata omaisia ja sukulaisia ja ystäviä. Ettei kukaan loukkaantuisi. Ensimmäisinä  Italian vuosinani  riensin lomilla tapaamisesta toiseen. Ei sitä enää jaksa,  ja nyt on sitä paitsi siippanikin mukana.
      Mutta, kuten sanottu, tämä ei ole mikään tavallinen kesälomamatka, tai siis syyslomamatka. Ensinnäkin pitää valmistautua vetämään yhtä workshopia seminaarissa. Valmistaa alustusta ja kerätä materiaalia,  jota siellä työstetään.  Jollain lailla on valmistauduttava myös istuntoon ja aluekokoukseen.
      Ja sitten on valmistettava matkatavarat. Kun ei oikein tiedä, mitä ottaisi mukaan. Viileää siellä näyttää olevan sääkarttojen ja uutistenkin mukaan. On se melkoinen hyppäys Italian helteistä tuleville.  Ja jos vielä sataakin.  Kaupungintalon vastaanotolla pitäisi olla jotain vähän juhlavampaa. Onhan tämä USP:n 10-vuotisjuhlaistunto.
      10 vuotta sitten olimme säätytalolla elokuussa perustamassa ulkosuomalaisparlamenttia. Se oli todella juhlava tapahtuma. Olin sitten varapuhemiehenäkin kolme ensimmäistä vuotta. Ensimmäisen vuoden jälkeen, joka oli mennyt ensimmäisen istunnon valmisteluihin,  maapallo oli jaettu meidän ulkosuomalaisten osalta kahdeksaan alueeseen. Italiassa asuvat kuuluvat
ns. Välimeren alueeseen kuten  myös Espanjan, Portugalin, Kreikan, Kyproksen,
Israelin ja eräiden Afrikan maiden sekä  Turkin suomalaiset.
      Jokainen USP:n säännöt ja perustamisasiankirjan allekirjoittanut ulkosuomalaiyhteisö voi lähettää ainakin yhden edustajan USP:n istuntoon. Tänä
vuonna olemme jo toista kertaa Finlandia-talolla, kun Ritarihuonekaan
ei enää meille riittänyt. Valtiovallan tervehdyksen esittää tällä kertaa eduskunnan puhemies Sauli Niinistö.
    Jokainen yhteisö on voinut tehdä istunnolle aloitteita, joita me sitten ruodimme eri valiokunnissa. Niitä onkin vähän joka lähtöön. Samalla me voimme olla ylpeitä saavutuksistammekin. Neljä vuotta sitten hyväksyttiin kaksoiskansalaisuus. Enää ei tarvitse maksaa 35 prosenttia ihan pienistä eläkkeistä. Ulkosuomalaispoliittinen ohjelma on hyväksytty, ja mitä kaikkia niitä onkaan. Mutta työtä riittää yhä.
     Olen ollut mukana järjestämässä jo kolmannen kerran Monikulttuuriset avioliitot sillanrakentajina-seminaaria, jota olen ollut aikoinaan ideoimassakin.
Tällä kertaa kokoonnumme seminaariinkin Finlandia-talolla. Ohjelma on
kiinnostava. Olemme saaneet puhujiksi  rakkausprofessorina tunnetun Kaarina Määtän, thailmaalais-suomalaisia avioliittoja tutkineen Hannu Sirkkilän ja kahta kulttuuria edustavan näyttelijän Jani Toivolan. Ja viittä workshopia on vetämässä alan asiantuntijoita.
     Tällaisiin jänniin  tapahtumiin olen siis tulossa Helsinkin. Onko se nyt mikään
ihme sitten, että on vähän matkakuumettakin. Ja on vielä joitakin kirjoitustöitäkin valmistettava ennen matkaa. Niin ja Helsingissä poikkean vielä kustantajan luona keskustelemassa tekeillä olevasta kirjaprojektista, jossa olen mukana, ja mahdollisesta ihan ikioman kirjan julkaisemisesta. Ei kai ole mikään ihme, että tässä matkakuume yllättää. Pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.   (RVC)