<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Paluumatka Suomeen

Olin varannut paikkalipunkin yöjunasta, mutta onnistuttuani lopulta raahautumaan paikalle kuusine kasseineni, näin istuimella nukkuvan pienokaisen, enkä tietenkään hennonut herättää häntä.

Raahasin erään vanhemman puoleisen herrasmiehen avustamana matkatavarani kohti ensimmäisen luokan vaunuja, missä pääsin erään sveitsiläisen herran varaamaan loossiin. Avustajani jäi ulkopuolelle ihailemaan ikkunan läpi meikäläisen profiilia.  Kaipa yksin yöllä matkustava nainen on outo ilmestys, jollei suorastaan moraaliltaan arveluttava.

Juna jyskytti eteenpäin, ja ne viisi tuntia tuntuivat tällä kertaa vielä pidemmiltä kuin menomatkalla. Ei siinä juuri nukutuksikaan saanut pieniä torkahduksia lukuun ottamatta, vaikkei kondarikaan tullut häiritsemään ennen kuin jossain kuivakinkuistaan tunnetun Parman puolessa, ja sattuikin olemaan niin mukava tyyppi, että kirjoitti lisämaksun vain välille Parma-Milano.

Jossain vaiheessa osastoon ilmestyi myös junapoliisi, jolle olin erehtynyt hymyilemään ikkunan läpi. Mies kertoi, että eräältä naiselta oli varastettu miljoona liiraa, ja että hän oli tunnistanut rosvon, joka kuitenkin oli päässyt pakenemaan.

Kerrottuani olevani Suomesta, kas kummaa, hänen veljelleen ilmaantui oitis suomalainen tyttöystävä.  Kaiken kukkuraksi mies ilmestyi äkkiä eteeni siviilipukuisena Milanon asemalla, kun olin tarkistamassa aikataulusta jatkojunan lähtöraidetta. Junani lähtöön oli kolme tuntia, ja mies halusi viedä minut kotiinsa ja melkein loukkaantui, kun en noudattanut kutsua.

Pitkä matka Baselin lentoasemalle sujui vuoroin torkkuen, vuoroin lueskellen lehtiä.  Perillä lentoasemalla törmäsin epätavallisen äänekkääseen ja huonosti käyttäytyvään suomalaiseen porukkaan. Jotkut olivat aika jurrissakin. Häpesin heidän puolestaan,  ja varoin visusti tuomasta esille suomalaisuuttani.

Saavuin lopulta Helsinkiin ja kotiini Kalliossa kello kolmelta yöllä.  Kuinka ollakaan vielä kotona asunut tyttäreni Milli oli sulkenut oven varmuusketjulla,  ja jouduin rämpyttämään ovikelloa vaativasti aika pitkään, ennen kuin hän tuli unenpöpperössä avaamaan.

Ei siinä mitään, pistimme pystyyn pikkubileet keskellä yötä. Herkuttelimme Manun mukaani laittamilla panettonella ja spumantella, italialaisella kuohuviinillä. Oli meillä hauskaa kertoessamme toisillemme kuluneiden kahden viikon tapahtumia. Eikä Milli jaksanut mennä aamulla kouluun.

Ritva Viertola-Cavallari