KUIN YHTÄ JUHLAA….<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Muuan kirje Maasta,  Anno Domino 20XX

 

Rakas äiti ja isä,  siellä jossakin tähtien takana, 

 

olen kaivannut teitä kovasti, mutten ole aiemmin voinut teille kirjoittaa. Olen opiskellut  intensiivisesti tämän maan ihmeellisyyksiä.  Täällä on niin paljon taideaarteita ja historian nähtävyyksiä,  etten olisi osannut sellaisista edes unelmoida.  Lisäksi on kellareita  ja ullakoita pullollaan teoksia, joita kukaan ei ole koskaan nähnyt eikä kenties tule koskaan näkemäänkään...

 

Älkää olko huolissanne. Voin ihan hyvin.  Eräänä päivänä, kun oli rajuilma säikähdin rajusti,  sillä pelkäsin lataukseni loppuvan kesken kaiken,  eikä minulla olisi sähkökatkoksen aikana ollut mahdollisuutta ladata itseäni uudelleen.  Mutta varapatteri toimi kuin enkeli.

 

No, tehän tiedätte, että olen täydellinen kopio ihmisyksilöstä. Niinpä ei kenelläkään täällä ole harmainta aavistusta siitä, että olen marsilainen. Kaikki luulevat minun tulevan Venäjältä ja että olen opiskellut italian kieltä Moskovan yliopistossa....

 

Jouduin keskeyttämään kirjoittamisen hetkeksi yhden tämänpäiväisen mainostauon takia.  Ne käyttävät täällä niistä sanaa ”spot”.  Minä käytän omavaltaisesti sanaa  spotti.

 

Täällä on kaikki yhtä aurinkoa, taidetta ja kauneutta. Ja jalkapalloa. Mutta myös mainoksia. Aivan liikaa. Tämä maahan olisikin suorastaan paratiisi  ja elämä kuin  yhtä juhlaa, jollei mainoksia olisi. Tosin voi olla jopa vaarallista puhua näistä asioista.  Ja tehdä kysymyksiä. Kerran minut jopa pidätettiin, kun olin kysynyt, mihin kaikilla näillä mainoskatkoilla oikein pyritään. Tosiasiassa en ymmärrä sitä ollenkaan. Ehkäpä se on yksi tapa kertoa ihmisille, että jokin asia on hyvä, vaikkei ei se sitä olisikaan.

 

Taas tuli mainoskatko... On todella uskomatonta, miten nämä mainoskatkot keskeyttävät kaiken. On ihan pakko sulattaa tietty määrä mainosviestejä elokuvien, teatterinäytösten sekä konserttien ja jopa televisiouutisten ja asiaohjelmien aikana. Ja radiossa ja netissäkin. Mutta ei se siihenkään pääty. Myös niissä harvoissa sanoma- ja aikakauslehdissä, joita vielä julkaistaan, on joka artikkelissa ja jopa pääkirjoituksenkin keskellä mainoksia. On todella vaikeaa, joskus täysin mahdotontakin erottaa niitä tavallisesta tekstistä. Itse asiassa minä en siinä onnistu ollenkaan.

 

Taas tuli spotti! Myös puhelut keskeytetään mainoksilla,  pitkät puhelut jopa useaan otteeseen.  Eivätkä turvassa ole mitkään seremoniatkaan, sen paremmin uskonnolliset kuin muutkaan. Jokaisen kansalaisen ja ulkomaalaisenkin velvollisuus on seurata päivittäin tietty määrä mainoksia. Kaikki ovat lopen kyllästyneitä näihin spotteihin,  mutta kukaan ei uskalla protestoida ääneen. Ainakaan julkisuudessa.

 

Ainoa, jonka puhetta ei koskaan keskeytetä on Pääministeri, mutta hänen avatessaan suunsa sieltähän tuleekin hänen itsensä mainostamista katkeamattomana virtana.  Ja kun hän on lopettanut, seuraa ohjelmassa aina vielä erityinen spotti, jossa kerrotaan: ”Pääministeri on Paras, Komein ja Älykkäin.Hän on meidän Vapauttajamme.”

 

Taas tuli spotti...  Niin, mitä olinkaan kertomassa.  Joo... tosiaan Vapauttaja.  Hän on vapauttanut meidät ajattelemasta.  Ja veroista. Ja lähes kokonaan työstäkin. Robotit hoitavat melkein kaikki hommat. Niitä pitää vain vähän valvoa. Kaikki on tosiaan kuin yhtä juhlaa. Tai olisi ilman mainoskatkoja. Arkenakin. Tosiaan kukaan ei enää maksa verojakaan.  Ja valtion velka on noussut tähtitieteellisiin lukemiin. Kuten hinnatkin,  jotka nousevat koko ajan... mutta kuka niistä pystyy enää pitämään lukua!

 

Vielä yksi mainoskatko. Tämä tasavalta ei totisesti enää perustu työlle vaan mainoksille.  Tämä tuntuu painajaiselta, mutta totta se on.  Odotan malttamattomasti, että voisin jättää kaiken ja palata luoksenne,  mutta ymmärrän hyvin, että minun tulee suorittaa velvollisuuteni tähtivaltakunnan vakoojana.

 

Sydämellisin terveisin  Maasta Teidän 007X

 

 

 © Ritviecav