Arabianlahdella

Onhan niitä astioita meidänkin kaapeissa vaikka millä mitalla,  ja on niitä sellaisia todella vieraskoreitakin. Jostain syystä kuitenkin sanasta astia tulee mieleeni lähinnä se astiaröykkiö,  joka piti tiskata käsin 15 minuutissa ollessani nuorena likkana kesätöissä Luterilaisern Evankeliumiyhdistyksen kesäsiirtolassa.

Lapsia siellä oli kolmisenkymmentä. Onneksi vain yksi poika, joka varmaan tunsi olonsa vähän yksinäiseksi. Onni oli meidän  kolmen työntekijän puolella, sillä kesäsiirtola oli eräässä saaressa Arabian lahdella Helsingissä. Ja lasten kanssa oli aina vain yksi henkilö kerrallaan.  Olisi ollut todella mahdotonta vahtia kolmeakymmentä poikaa, kun jo tytöissäkin oli tarpeeksi.

Leirin johtajatar oli samalla myös kokkina, ja meikäläisen ansiosta meillä jokaisella kolmella työntekijällä oli sentään puoli päivää vapaata viikossa. Kun oli johtajattaren vapaavuoro, jompikumpi meistä nuoremmista joutui keittiöpuuhiin. Muuten toinen meistä oli lasten kanssa,  ja toinen auttoi johtajatar-keittäjää,  joka ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta haukkua meistä jompaakumpaa tai kumpaakin pataluhaksi. Olimme maailman ilkeimpiä, tyhmimpiä ja laiskimpia ihmisiä.

Keittöapulaisen tehtäviin kuului  myös veden, maidon  ja puiden kanto. Ja joka päivä hänen tuli lounaan jälkeen tiskata käsin viidessätoista minuutissa kolmenkymmenen hengen astiat kauhat ja kattilat mukaan luettuina. Siinä sai kyllä laittaa hihansa heilumaan. Eikä saanut liioin tiskatessa liikaa kolistella,  koska lapset menivät ruokailun jälkeen päiväunille. Astianpesukoneesta ei kukaan osannut silloin vielä uneksiakaan.

Kattilat olivat tosi isoja,  ja kerran kun tuurasin johtajatar-keittäjätärtä, tulivat isommat tytöt avukseni keittiöön. Jostain kumman syystä olin saanut kuolemattoman idean ruveta keittämään vispipuuroa yhdessä kattilassa  ja toisessa perunoita perunamuussia varten ja lisäksi valmistettiin lihapullia. Kuka sanoikaan, että hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Taisi olla Mirjam Polkunen auskultoidessaan Tyttönorssissa.

Reippaat tytöt tulivat kuitenkin apuun, kuten joka kerta minun keittiövuorollani, vispaten puuroa vuorotellen ja musertaen perunoita. Apuvälineet olivat tietysti hyvin alkeellisia, 1950-luvun loppua kun elettiin. 

Tuokin leiri sitten loppui aikanaan,  vanhemmat tulivat hakemaan pois lapsiaan. Toinen opettjaksi opiskellut apulainen lähti seminaariin takaisin, kun taas minä sain jäädä siistimään paikkoja keittäjätär-johtajattaren kanssa. Lakanat piti pestä, ja ne huuhdottiin Arabian lahdessa veneen perässä. 

Auta armias, kun olimme mielestämme pesseet ja huuhtoneet kaikki lakanat, johtajatar löysi yhdestä kaapista likaiset lakanat, ja sain kuulla kunniani, vaikken kyseisistä lakanoista ollut millään lailla tietoinen. Päättelimme, että ne olivat  virtsatieinfektion takia kotiin kesken kesäsiirtolan lähetetyn tytön lakanat.

No,  ei siinä auttanut muu kuin pestä nekin lakanat ja lähteä sitten uudelleen Arabian lahdelle niitä   huuhtomaan. Loppui sekin homma sitten lopulta, ja minun piti matkustaa kesämökillemme Siikajärvelle. Johtajatar tuli jopa saattamaan linja-autoasemalle ja pyysi anteeksi käytöstään. Enkä minä vihaa kantanut. Olin vain onnellinen, että leiri oli vihdoin ohi.

Mökille päästyäni olin todella poikki,  ja yliväsyneenä tulin pahoinvoivaksi. Tunsin itseni todella "heikoksi astiaksi", kun mikään ei pysynyt sisällä. Ei lääkäri kuitenkaan mitään vikaa löytänyt,  ja menihän se sitten ohi levättyäni muutaman päivä. Mutta syksyllä vein isoja paperipinoja paperikeräykseen
vahvistunein käsivarsin. 

Vanha Harppu