Ikuinen kaupunki -  Rooma

 Vihdoinkin löysin Kikiltä Italiaan liittyvän sivupohjan.  En tosin asu Roomassa, mutta vaikka asuisinkin, en varmaan vielä täydellisesti tuntisi Roomaa. Eihän pitkään Roomassa asunut tanskalainen kuvanveistäjä Bertel Thorvaldsenkaan osannut vastata, kun häneltä kysyttiin, kuinka kauan aikaa kuluu siihen, että oppii tuntemaan Rooman. Hän vetosi siihen, että oli asunut Roomassa vasta 40 vuotta.

Olen kyllä käynyt usein Roomassa, ensimmäisenä Italian vuotenani 1985 jopa 19 kertaa. Se on aika paljon, kun vielä ottaa huomioon, että muutin Italiaan toukokuussa. Ja kun siellä on käynyt, ei sitä voi koskaan unohtaa. Mutta jokaisella on varmaan lempipaikkansa Roomassa, jossa joka reissulla löytää aina jotain uutta. Itseäni kiehtoo aivan erityisesti Enkelten silta ja tietysti suomalaisten ylpeys, Villa Lante Gianicolon kukkulalla, jos jotain pitäisi valita. Ja totta kai  Pietarin kirkko,  mutta kirkot Italiassa ovatkin ihan oma lukunsa.

Meillä täällä Marchessakin on hieno katedraali Loretossa, jonka keskusalttarin takana on Santa Casa (Pyhä huone),  jonka Marian syntymäkodista peräisin olevat kivet enkelit toivat legendan mukaan
Loreton pikku kaupunkiin, joka on italialainen vastine Lourdesille.  Sielläkin kerrotaan tapahtuneen lukuisia ihmeparannuksia. Eräässä vanhassa postauksessani on kuvia Loretosta ja sen katedraalista.

Rooma on ollut erityisesti kuvanveistäjien kaupunki. Kansallisrunoilijamme poika Walter Runeberg asui siellä 14 vuotta perheineen. Kaksi lapsista kuoli pienenä Roomassa, ja joku kertoi jopa nähneensä kahden pienen Runebergin haudat protestanttisella hautausmalla.

Toinen kuuluisa kuvanveistäjämme Johannes Takanen, joka avioitui italialaisen naisen kanssa, asui myös Roomassa pitkään ennen kuolemaansa. Takaset saivat kolme lasta, joista kuitenkin yksi, Kullervo kuoli hyvin pienenä.Lahjakas kuvanveistäjä itse menehtyi vain 36-vuotiaana monien sairauksien ja kurjuuden seurauksena.Hänenkin viimeinen leposijansa on Roomassa protestanttisella hautausmaalla. Lähes kolmekymmentä hänen jälkeläistään  asuu vielä Roomassa tai sen välittömässä läheisyydessä. (RVC)

 PS. Suomalaisen kirjallisuuden Seura julkaisi vuonna 2004 Liisa Suvikummun toimittaman kirjan Rooma. kirjailijan kaupunki, jossa kerrotaan suomalaisten kirjailijoiden suhteesta Roomaan.