Olette oikeassa:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Tekoni ei ollut sankarillinen.
En olut mikään Joe Hill.
Mutta tiedän on myönnettävä,
Että haaveilla minä osasin.
Kun silmukka kiristyi kaulassani,
tajusin kerralla kaiken.
Näen kysyvät katseenne.
Ette koskaan lakkaisi
ihmettelemästä. Miksi?
Näen yhä rypistyneet otsanne,
vapisevat kätenne
hätäisesti ojentamassa lainavitosen.
Ja ympärillenne vilkuillen
hävisitte ihmisvilinään
hiljaisen hein tuskin koskettaessa
huulianne.
Teidän pikku vippinne
eivät auttaneet
minua kierteestä eroon.
Ja te kadutte nyt
takaisinmaksupuheitanne.
Te olitte niin paljon parempia,
vahvempia ja viisaampia.
Minä säälin teitä:
aina vastaus valmiina kaikkeen.
Sillä vastausta ei ole.
Levätkää rauhassa yönne.
Annoin anteeksi,
ja levon hetki löysi lopulta
minutkin.
© Paperivuorineuvos
PS. Tämä runo osallistui aiemmin Ylpeys-haasteeseen, mutta mielestäni tämä sopii vieläkin paremmin Miksi- haasteeseen. Ennen kaikkea tässä on mielestäni suuri kysymysmerkki: MIKSI?
PS 2. Kun RUNOTORSTAIn aiheena oli Ylpeys, perustelin osallistumistani näin. Mielestäni tämän vain osittain kuvitellun, surullisen tarinan sankarilla on aimo annos oikeutettuakin ylpeyttä. (Jokainen ihminen on laulun arvoinen....) Mutta mielestäni ylpeyttä vailla eivät ole nekään henkilöt, joista hän puhuu. Mutta sitä voisikin pitää vääränä ylpeytenä, kun hävetään kaveria ja kuvitellaan itseämme jotenkin paremmiksi.
Er
Kommentit